Ivar: “29 kg painonpudotus! Elämäni paras sijoitus!”

Ivar laihdutti Tohtori Simeonsin dieetin avulla huimat -29 kg kahdella dieettikierroksella! Hän kertoo menestystarinansa:

“Aloitin 134 kilosta ja pudotin ensimmäisellä kerralla 16 kg. Toisen kerran lopuksi  oli paino 105 kg, yhteensä paino putosi 29 kg. Alussa olin todella skeptinen, mutta tavattuani konsultin ajattelin, että voinhan kokeilla, mitään menetettävää ei ole.”

Työskentely terveystuotteiden parissa ja halu urheilla motivoi Ivaria aloittamaan dieetin. ”Kun olet 30 kg kevyempi ja lähdet juoksemaan, pystyt suoriutumaan kaksi kertaa pidemmistä matkoista, ja nautit siitä! Olen tosi kiitollinen dieetistä.

Alkulihotuksen jälkeen alkoi paino pudota 1,5-2 kiloa päivässä. Ongelmani oli kuitenkin se, että kävin joka päivä treenissä ja kulutin 1000-2000 lisäkaloria.” Ivar suositteleekin toisia unohtamaan treenin dieetin ajaksi ja palaamaan takaisin treenien pariin painon vakauttamisjakson aikana antamaan vauhtia rasvanpoltolle.

“Dieetin loppuosa oli minulle vaikein, koska kyllästyin jo syömiini ruokiin. Olin tietysti itse laiska siinä suhteessa, koska valitsin vain muutamat ruoka-aineet, joita käytin – kana, kurkku, tomaatti ja omena. Tätä dieettiä on kaikkein helpointa tehdä silloin kun sinulla on kunnon tavoite. Jos teet vain huvin vuoksi muutaman kilon takia, on se vaikeampaa.”

Painon vakauttamisjakso oli Ivarille kaikkein helpoin. “Nyt on tilanne se, että jos söisin esimerkiksi hampurilaisen, en jaksaisi tehdä enää mitään muuta kuin nukkua. Kun kestät dieettijakson, loppu on jo helppoa. Dieetin aikana keho muuttuu ja alat huolellisemmin seurata mitä suuhusi ajat. Alussa ei huomaakaan, että painonpudotus olisi muuttanut mitään. Mutta ajattele, että otat kolme suurta ämpärillistä vettä ja kannat niitä koko ajan mukanasi, niin ymmärrät.

Jotkut sanovat, että “helppo dieetti, tehdään se ja palataan takaisin vanhaan elämäntyyliin”. Mutta se ei ole niin. Jos palaat vanhoihin tottumuksiisi, on helppo lihoa uudestaan. Yksinkertainen sääntö on, että jos syöt kaloreita enemmän kuin kulutat, niin tahtomattakin paino nousee. Mutta tri Simeonsin dieetin jälkeen sitä ei tarvitse pelätä, sillä kun kehosi on jo puhdas, on helpompi tehdä viisaita valintoja.

Olen aina sanonut, että tämä on paras investointi, jonka elämässäni olen tehnyt. Jos ajattelen 16 kiloa, jotka pudotin ensimmäisellä kerralla, ei voi sanoa kalliiksi dieetiksi! Kun ottaa huomioon miten vähän dieetin aikana syöt, säästät huimasti ruokalaskussa. Dieetti on edullinen, mutta vaatteiden uusiminen voi tulla kalliiksi. :-)

Olen sydämestäni kiitollinen Tri Simeonsin dieetille ja suosittelen sitä kaikille, joilla ei ole mitään menetettävää.”


Jos Ivarin kokemus inspiroi sinua, NYT on aika aloittaa ja ottaa kesä vastaan hoikempana. Tilaa Tri Simeonsin dieettipaketti TÄSTÄ!


Dieettipakettiin sisältyy:
✅ Interaktiiviset ohjeet, päiväkirja sekä foorumi
✅ Luonnonmukaiset Biolit-pillerit
✅ Dieettikonsultin tuki
 
 TILAA DIEETTIPAKETTI: www.simeonsindieetti.fi/order-package
TILAA UUTISKIRJE: www.simeonsindieetti.fi/free-guide
LUE LISÄÄ: www.simeonsindieetti.fi

Kevätterveisin,

Erja Orava, dieettikonsultti
Puh. 045 633 5321
contact@simeonsindieetti.fi
facebook.com/simeonsindieetti

 

 

Join the Forum discussion on this post

Comments are closed.