Reete laihdutti 9 kiloa äärimmäisestä väsymyksestä huolimatta. Hän kertoo menestyksekkäästä kokemuksestaan dieettimme parissa:
“Olen 42-vuotias ja olen 1,56 m pitkä ja painoin 109,2 kg. Dieetin jälkeen painoni oli 100,2 kg eli pudotin painoani 9 kg. Se on yllättävän hyvin säilynyt tähän asti!
Koska minulla on vuosikausia ollut kaksisuuntainen mielialahäiriö ja ääretön väsymys koko ajan, ei dieettiäkään ollut helppo pitää. Sen teki vaikeaksi suuri väsymys ja se, että koko dieetin aikana ei ollut energiaa lainkaan. Mutta hyvä puoli oli siinä, että tunsin kuinka koko keho puhdistui. Tuntui hyvältä kun koko suoli puhdistui ja jotkut myrkyt pyrkivät ihon kautta ulos jne. Joka päivä oli jonkinlainen prosessi käymässä.
Tämä dieetti on todella tehokas apu, jos haluaa pudottaa painoaan nopeasti lyhyessä ajassa ja oppia pitämään saavutettu paino! Sen jälkeen pärjääkin jo itsekseen. Dieettini aikana sain omalta konsultiltani paljon hyviä niksejä ja neuvoja voidakseni syödä viisaasti. Hyvä järjestely oli myös se, että aina sain kysyä apua konsultiltani Airelta kun sitä tarvitsin. Hän myös seurasi mitä olen milloinkin tehnyt.
Ohjaajat tekevät todella kovasti työtä – heille kuuluisi oikein palkinto siitä!
Nyt aloitan toista kierrosta, ja on mahdollista että myös kolmatta… Vaikka joutuisi hiukan kärsimään, on hienoa tuntea itsensä kevyempänä ja tietää, että keho on jälleen vapaa monista myrkyistä ja liiallisesta rasvasta!
Kiittäen,
Reete Koivunen”
Aurinkoista tulevaa kevättä toivottaa,
Erja Orava, dieettikonsultti
Puh. 045 633 5321
contact@simeonsindieetti.fi
facebook.com/simeonsindieetti