Joskus voi mennä aikaa ja joutuu käymään läpi monta eri painonpudotusmenetelmää, kunnes löytyy se itselle oikea dieetti.
Juuri niin kävi tämänkertaiselle sankarittarellemme Sannalle! Hän on kokeillut monia dieettejä ja niiden kanssa on ollut erilaisia hankalia vaiheita, ja kilot ovat lopulta tulleet takaisin. Lopulta hän löysi itselleen oikean tavan pudottaa painoa Tohtori Simeonsin dieetistä ja aloitti matkan kohti terveempää ja kevyempää elämää!
“Olen 46-v. nainen ja olen kokeillut erilaisia dieettejä kaalisoppakuureista VLCD-pussikuureihin. Ne ovat aina alkaneet hienosti, mutta lopahtaneet yhtä nopeasti omaan mahdottomuuteensa. On tullut kauheaa näläntunnetta, päänsärkyä sekä heikkoa oloa VLCD:n ensimmäisinä päivinä. Sitten sitä on avannut jääkaapin oven tai suklaalevyn ja se olikin sitten siinä. Tai sitten paino on aina alkanut hiipiä takaisin samoihin lukemiin ja tulos on ollut plus miinus nolla tai jopa pahempi kuin alussa.
Kuulin ystävältäni Tohtori Simeonsin dieetistä ihan sattumalta kyläreissulla ja siinä kiinnosti kaksi asiaa: valmentajan tuki ja ruokapäiväkirjan pitäminen valmentajan nähtäväksi ja itselle tueksi. Omalla kohdalla mietin, että vaikka puolison tuki on dieetissä korvaamatonta, niin kun siihen lisänä joku ulkopuolinen ihminen valvoo onnistumista, niin se antaa ihan omanlaisen syyn yrittää. Tutun seurassa on helpompi lipsahtaa. Toisaalta sitten pelotti, että on paljon nolompi epäonnistua vieraan silmien alla kuin tutun. Noihin dieettiin kuuluviin pillereihin en aluksi uskonut ollenkaan.”
HCG-rakeet toimivat sittenkin!
“Dieettihän alkaa lihotusvaiheella ja se sopi omaan ajatusmaailmaan. Olen yleensä aloittanut VLCD-kuurit syömällä edellisinä päivinä enemmän, mutta toisaalta pelotti, että jos nyt epäonnistun niin käteen jääkin vain lihotus. Sitten pelkäsin sitä alhaisesta kalorimäärästä mahdollisesti johtuvaa heikotusta, päänsärkyä ja kiukkuista pahaa oloa, mutta yllätyin todella positiivisesti: mitään pahaa oloa, päänsärkyä, kiukkua tai heikotusta ei ollut koko dieetin aikana ollenkaan. Nuo pienet HCG-rakeet toimivat sittenkin! Ei tuntunut ollenkaan siltä, että syön vain 500 kaloria päivässä.
Löysin myös aivan uusia herkkuja kuten kukkakaalimuusi ja kaneliomenapalat. Itsellä on ollut ongelmana lääkitä stressiä ruoalla, ja se on kaatanut monta dieettiä. Tämän dieetin aikana kun maku muuttui niin uskomatonta mutta totta: kukkakaalimuusista tuli uusi herkkuni ja kaneliomenapalat ovat kuin karkkeja! Toki nämä vaativat totuttelua ensin.
Tuntui, että tällä ensimmäisellä kierroksella oppi paljon omasta kehosta: miten syödä oikein ja että laihdutus on matka terveellisiin elämäntapoihin. Opin myös stressinhallintaa muutoin kuin ruoalla ja ihme kyllä löytyi myös terveellisiä herkkuja, joista opin pitämään. Tuli mokailtua, mutta valmentajan kannustus oli todella iso apu silloin ja opin, että epäonnistumisesta voi aina nousta ja jatkaa eikä tarvitse pelätä niitä.”
Painonvakauttamisvaihe tärkeä osa dieettiprosessia
“Painon vakauttaminen eli pieni tauko dieettikierrosten välissä tuntui aluksi ärsyttävältä ja kapinoinkin sitä vastaan, mutta sitten huomasin miten tarpeellinen se on. Siinä keho tottuu uuteen painoon ja itse totuttelee uuteen tapaan syödä. Kehon ja pään täytyy todellakin tottua laihdutukseen ja uuteen painoon, ja se ei tapahdu hetkessä vaan vähitellen. Yllättävän helppoa oli hyvien ohjeiden avulla ylläpitää saavutettu pudotus. Se onkin mielestäni tosi tärkeätä, että tässä dieetissä ei jää dieetin jälkeen yksin vaan opetellaan myös ylläpitämään saavutettu paino ja ruokailutavat. Nyt tuntuu, että on todella helppo aloittaa toinen kierros. Ensimmäisen kierroksen eri vaiheiden aikana lopulta unohti olevansa dieetillä, mutta silti paino putosi. Se oli todella hieno juttu!
Itsellä matka on vasta alussa, sillä pudotettavaa on kaikkiaan n. 50 kg. Nyt on lähtenyt lähes 12 kg ja tavoite on, että pääsen Simeonsin dieetillä tavoittelemaani terveeseen painoon ja pysyn siinä. Nyt ainakin näyttää ja tuntuu siltä, että onnistun! Vaikka yli 10 kg pudotus ei kauheasti vielä kuvassa näy, niin terveysvaikutukset ovat olleet jo huomattavat.”
Terveysongelmat kaikkoavat
“Kun aloitin dieetin, kärsin todella pahoista refluksioireista. Ne herättivät yölläkin monta kertaa ja päivällä oli todella vetämätön olo. Mikään närästyslääke ei tahtonut auttaa, mutta ilokseni ja helpotuksekseni voin todeta, että jo tällä pudotuksella ja ruokavaliolla ne ovat miltei kokonaan hävinneet. Yöt nukun hyvin ja sikeästi, ja päivällä refluksi muistuttaa vain välillä itsestään. Uskon kuitenkin vahvasti, että sekin häviää dieettimatkan jatkuessa. Närästyslääkettä en enää tarvitse.
Toinen nurkan takana vaaniva ongelma on ollut verenpaine. Minulla ei ole verenpainelääkitystä, mutta lääkärin mukaan minulla on ollut uhkana, että paineet jäävät koholle. Ne kuitenkin ovat tämän ruokavalion myötä pysyneet normaalina. Olo on paljon virkeämpi ja energisempi!”
Mikä dieetissä oli vaikeinta ja mikä helpointa?
“Dieetti itsessään oli yllättävän helppo. Paino putoaa kuin itsestään, saa syödä hyviä ruokia (kuten esim. herkutella omenakanelipaloilla), ei pahaa oloa eikä nälän tunnetta. Toisin kuin muissa dieeteissä tässä ihan odotti seuraavaa ateriaa. Ruokapäiväkirja oli loistava asia ja valmentajan tuki hieno juttu! Vaikeinta oli varmasti oma itse: omat pelot epäonnistumisesta, mutta kun huomasi että moka ei kaatanut mitään lopullisesti niin siitä oppi aina seuraavaan kertaan.
On myös vaikeaa kun pudotettavaa on paljon, niin täytyy olla kärsivällinen saadakseen tuloksia. Matka on kumminkin pidempi, kun pudotettavaa on paljon. Mielestäni tässä dieetissä auttaa juuri se, että vaiheet on laadittu niin, että ikään kuin unohtaa olevansa dieetillä, ettei mieti sitä koko ajan ja keholle annetaan aikaa tottua uuteen painoon. Ja kun näkee saavutetun tuloksen pysyvän, niin se motivoi todella paljon ja siitä on taas hyvä jatkaa seuraavaan etappiin. Myös valmentajan tuki ja tsemppaus ovat olleet mielestäni yksi tosi tärkeä asia, jotta pääsee vaikeiden vaiheiden yli ja että jatkaa repsahduksenkin jälkeen.
Ensin tuntui oudolta esim. se, että montaa eri vihanneslajia ei saa laittaa samaan aikaan lautaselle ja se aika rajattu sallittujen ruokien määrä, mutta dieetin aikana huomasi, että se todella toimii ja erilaisella maustamisella sai hyvin vaihtelua makuihin ja löytyi omat suosikkiruoat. Aluksi oli vaikeata, että miten toteuttaa dieettiä kiireisinä päivinä tai kun on menossa ystävien kanssa jonnekin tai on vieraita tulossa. Siihenkin valmentajalta sai hyvät tsemppaukset, ja hyvä vinkki oli tehdä ruoka-annoksia etukäteen jääkaappiin, joita oli sitten helppo ottaa mukaan. Kaikki vaikeudet oli mielestäni loppujen lopuksi helppo voittaa.”
Kohti seuraavaa dieettikierrosta
“Itse olen nyt aloittamassa toista dieettikierrosta ja odotan innolla sen tuloksia ja pääsemistä lopulliseen maaliin! Voin vilpittömästi suositella kaikille Simeonsin dieettiä, on pudotettavaa sitten paljon tai vähän. Myös terveysvaikutusten kannalta voin suositella tätä menetelmää. Paras dieetti, mitä olen koskaan kokeillut! Kaikkeen mikä epäilyttää saa valmentajalta nopeasti hyvät vastaukset ja kaikkea voi kysyä. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan! Uskon että Sinäkin yllätyt positiivisesti!”
Sannan matka kohti terveempää ja kevyempää elämää jatkuu myös täällä meidän blogissa, joten pysykäähän kuulolla, jos haluatte pysyä hänen matkassaan mukana!
Jos inspiroiduit Sannan kokemuksesta ja haluat parantaa terveyttäsi sekä keventää oloasi, ota yhteyttä meihin tai tilaa dieettipakettimme TÄSTÄ!
Tiesitkö? Kun dieettikierroksen jälkeen jaat menestystarinasi nettisivullamme ennen ja jälkeen-kuvien kera, saat seuraavan kierroksen täysin ilmaiseksi? Saat seuraavan paketin edullisemmin myös, kun päätät tehdä toisen kierroksen ja jos kerrot tarinasi ilman kuvia, saat dieetin puoleen hintaan!
Ihanaa aurinkoista kesää toivottaen,
Erja Orava, Tri Simeonsin dieettikonsultti
Puh. 045 633 5321
contact@simeonsindieetti.fi
facebook.com/simeonsindieetti