Valmistaudu dieettiin ja onnistu!

Kokemukset osoittavat, että painonpudotus ei onnistu ellemme ole siihen valmistautuneita.  Jos päässämme pyörii vain ajatus, että ”minun täytyy!” tai ”lääkäri käski!”, niin yleensä dieetti ei onnistu, koska emme ole sopineet itsemme kanssa, että ”kyllä, haluan pudottaa painoani ollakseni terveempi ja tunteakseni oloni keveämmäksi!”. Valmistaudu dieettiin ja onnistut huomattavasti paremmin!

Sana ”täytyy” on väkivaltainen sana

Ruokailu- ja psykoterapeutti Sirli Kivisaari sanoo: ”Sana ”täytyy” on väkivaltainen sana, koska se poistaa mahdollisuuden valita. Valinnanvapauden puuttumiseen ihminen reagoi yleensä kahdella tavalla – joko alistumalla (tottelemalla) tai kapinoimalla (vastustamalla).

Ensinäkemällä reagointitavat eivät ehkä tunnu lainkaan huonoilta, koska jos alistuminen ja totteleminen tuovat mukanaan painonpudotuksen, niin lopputuloksen kannalta tuntuu kaikki olevan kunnossa. Täytyy vain pakottaa itseään tarpeeksi!

Pakottamisella on kuitenkin varjopuolensa. Nimittäin pakottamisen vaikutus pysyy vain siihen asti kun pakote häviää. Alamme vältellä sitä mikä meitä pakottaa, esimerkiksi emme mene lääkäriin, jos pakottajana on lääkäri. Itsenäisyydenhalumme vuoksi alamme aina kapinoida pakkoa vastaan sisimmässämme!

Niin kauan kuin näemme painonpudotuksen jonkun painostamana vastenmielisenä velvollisuutena tai meidät panee liikkeelle sisäinen ”minun täytyy”, me emme pysty säilyttämään normaalipainoamme, vielä vähemmän alentamaan sitä. Lopetamme dieetin, koska haluamme päästä irti rajoittavasta pakosta, siinäkin tapauksessa että olemme itse pakottajana.

Mitä pitäisi tehdä?

Parasta mitä voimme tehdä, on löytää itsestämme sisäiset motiivit. Kysy itseltäsi rehellisesti miksi haluat pudottaa painoasi. Jokainen tekomme on valinta ja me itse olemme vastuussa niiden seurauksista. Sinun ei ole pakko pudottaa painoasi ellet halua!

Mutta voit myös löytää itsestäsi motivaattorin, esim: ”haluan parantaa terveyttäni”, ”haluan ennaltaehkäistä joitakin sairauksia”, ”haluan elää kauemmin ja leikkiä lastenlasteni kanssa”, ”haluan tuntea oloni hyväksi ja nauttia elämänvoimasta”, ”haluan olla kauniimpi ja energisempi” tms. Oleellista ei olekaan se mikä sinut motivoi, vaan että se on lähtöisin sinusta itsestäsi, että se olisi sinun vapaa tahtosi ja vapaa valintasi.”

Kun olet löytänyt itsestäsi sisäiset motivaattorit ja todella itse haluat laskea painoasi, on edessäsi valikoima erilaisia dieettejä ja ruokailutottumusten muutoksia. Tutki niitä! Sillä mitä enemmän niistä tiedät sitä paremmin löydät itsellesi sen mikä sopii juuri sinulle.


Jo tuhannet ihmiset ovat valinneet Tri Simeonsin Dieetin
ja päässeet sen avulla eroon liikakiloistaan!


Jos et vielä ole kuullut siitä mitään,

tutustu meidän etusivullamme www.simeonsindieetti.fi


Miten me voimme auttaa liikakiloista eroon pääsemisessä?

Tri Simeonsin dieetin avulla voi vähentää varastoitunutta rasvaa 40 päivän aikana 8-15 kiloa. Vertailemalla verikoetta ennen ja jälkeen dieetin, voi havaita, että dieetin jälkeen verikoe on aina paljon parempi. Joten tri Simeonsin dieetti on myös terveydelle hyödyllinen.

Kehomme rasvat voidaan jakaa kolmeen lajiin:

 

  1. Kehon tavanomainen energiavarasto
  2. Rakenteellinen rasva
  3. Varastoitunut rasva (paha rasva)

Tri Simeonsin dieetti ei poista lihaksia, rakenteellista rasvaa eikä kehon energiavarastoa. Painonpudotus tapahtuu pääasiassa varastoituneesta rasvasta!


Dieettipakettiin sisältyy:
✅ Interaktiiviset ohjeet, päiväkirja sekä foorumi
✅ Luonnonmukaiset Biolit-pillerit
✅ Dieettikonsultin tuki
 
 TILAA DIEETTIPAKETTI: www.simeonsindieetti.fi/order-package
TILAA UUTISKIRJE: www.simeonsindieetti.fi/free-guide
LUE LISÄÄ: www.simeonsindieetti.fi

Päätä motivoida itsesi ja ota rohkeasti meihin yhteyttä!

Erja Orava, dieettikonsultti
Puh. 045 633 5321
contact@simeonsindieetti.fi
facebook.com/simeonsindieetti

Comments are closed.